Kulttuuri- ja taidetyöpajalaisten terveiset

10.06.2026

Moi,

terveisiä Taidekoulu Estradin kulttuuri- ja taidetyöpajalta. Kevään työllisyysjakso alkaa lähentyä loppuaan, joten nyt on aika kuulla terveisiä meiltä pajalaisilta.

Moni kehittyi ammatillisesti, sai lisää itsevarmuutta ja tutustui uusiin ihmisiin. Työkokeilu oli myös erittäin opettava kokemus. Päällimmäisenä mieleen jäi ryhmässä toimimisen taitojen kehittyminen, muiden ohjeistaminen, oman roolin ottaminen ryhmässä sekä ymmärrys erilaisista tavoista oppia ja työskennellä. Ryhmätaitojen lisäksi me kehityimme monipuolisten työtehtävien teossa, ajanhallinnassa ja työtehtävien delegoinnissa.

Me pääsimme esimerkiksi kunnostamaan ja tekemään puvustusta ja tarpeistoa, markkinointia ja mainostusta sekä myymään lippuja. Osa meistä oli mukana Erityinen-festareilla Lappeenrannan kaupunginteatterilla avustamassa Hyviksiä! ja Hitin Hyvä konsertissa roudaamassa ja somistamassa esiintymistilaa.

Juuri tapahtumissa auttaminen oli monen mielestä mukavaa. Myös monenlaiset työyhteisöt ja ympäristöt olivat monille mieluisia. Taidekoulu Estradi tarjosi avoimen, kannustavan ja työntekijöiden hyvinvoinnista välittävän työyhteisön.

Kulttuuri- ja taidetyöpajalaiset kevät 2026

Share